sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Uusi opetusportaalini

Hei

En ole vähään aikaan kiroitellut (ikuisuus). Työn alla on ollut googleSites-palveluun tehty portaalini matematiikan ja fysiikan opiskeluun.
Idean olen lainannut opetus.tv:stä (www.opetus.tv) eli pyrin eriyttämään ja toiminaan mahdollisuuksien flipped classroom-metodilla luokkahuoneessa.
Tutustu materiaaliin (videoita yms.) osoitteessa bit.ly/mafynuk
kommentteja otataan vastaan

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tulevaisuuden ammatti jo täällä?

Datan määrä kasvaa maailmassa huimalla nopeudella. Kuka siinä enään pysyy mukana tai osaa etsiä sen tärkeimmän tiedon sen seasta?

Tulevaisuuden ammatteja ovat mm. sähköinen "geologi" joka kaivaa vanhaa dataa ja data- mainari, eli datan louhija. Jälkimmäinen heilahtaa lähelle tilastotieteilijän ammattia.

Tilastotiede on viime aikoina putkahtanut esille useammassakin paikassa. Siis jos tykkäät lukujen kätkeämien salaisuuksien avaamisesta ja et halua jumittua yhdelle ainoalle "alalle" kannattaa katsoa seuraavat linkit:

http://m.tietoviikko.fi/_article_/780047
http://www.slideshare.net/OuLUMA/tilastotiede-tietoyhteiskunnanperustiede

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

iPad- kokemuksia

Kuukausi sitten otin askeleen kohti kauan kaihtamaani Apple - tuoteperhettä. Itk2011- tapahtumasta ostin iPad -laitteen... Kun sai niin halvalla (vrt Sulo Vilen).
Kokemus oli täysin uusi. Verrattuna pc:n käyttöön virittämiseen, iPad tuntui todella helpolta. Puuttuvaa ohjekirjaakaan en ole vielä kerennyt kaipaamaan.
Ohjelmia koneeseen. Heti bussimatkalla, joka kesti 7 tuntia, viritin nokiapuhelimeeni Joikuspot- ohjelman jolla sain netin jaettua ipadiini. Angry Bird oli ensimmäinen sovellus, jonka latasin appstoresta. Henkeä piti vetää ensimmäisen kerran kun rekisteröiminen vaati Visatunnuksia!!! No hieman myöhemmin jopa Sonyn Playstation nettipalvelu hakkeroitiin, Jossa onnekseni oli vanhat visatunnukset. Luotto pelaa ainakin vielä appleen.
Appstoren hirveä määrä ohjelmia on kauhea suo hakea itselle sopivia työvälineitä. Paljon on ilmaista ja pientä maksullista ohjelmaa. Laatua on ojan pohjalta ylös taivaisiin. Tässä muutama minun lempisovellukseni:

1) ipadin oma kalenteri ja sähköposti. Helpompaa ei ole.
2) Flipboard. Iltaisin rss syötteet, Facebookin päivitykset ja muidenkin sosiaalisten palvelujen tiedot kootaan yhdeksi lehdeksi. Aivan makee. Samankaltainen personoitu lehti on Zite, joka muokkaa sisältöä käyttäjän lukutottumusten mukaan.
3) PDF notes free. PDF lukuohjelma. Voi myös alleviivata, korostaa, kirjoittaa marginaaleihin..."Hieno todistus, mutta ei mahdu tähän"
4) Zinio lehdet suoraan iPadiin ja aina mukaan.
5) Dropbox. Tiedostot helposti kaikkialle. Lähinnä käytän kokous ja muun tekstimateriaalin mukanapitoon.

Mitä tabletit voivat antaa kouluun?
iPad ainakin on helppo käyttää. Ala-asteikäiset poikani eivät ole kertaakaan kyselleet miten laitetta tai ohjelmia käytetään, he vain käyttävät. Laite käynnistyy valmiustilasta silmänräpäytyksessä ja akku on mahtava.
Ipadissa ei ole tiedostonhallintaa, vaan kaikki on ohjelmien sisällä! Ohjelmasta sisällön voi useimmin lähettää esim. Itselle sähköpostiin.
Tunneilla tabletit antavat opettajalle mahdollisuuden jakaa materiaalia nopeasti ja teettää tehtäviä verkossa. Flashin puuttuminen selaimesta on iso miinus. Jotkut simulaatiot ja esim. Geogebra eivät siis toimi. Materiaalia voi antaa kuitenkin videona, tekstinä, äänenä, simulaationa.... Lähes mitä vain löytää tai tekee nettiin.
Matematiikkaan löytyy tunnelin piirto- ohjelmia ja voi laiteella laskea kuten vihkoonkin, käyttäen sopivaa muistiota ja sormenpäätä. En ole hyvää kynää vielä löytänyt.

Uskon että tabletit tulevat lyömään ainakin minikannettavat kouluissa. Hinta on vielä suht. Korkea, eli ei taida olla kaikilla perheillä varaa hankkia oppilaille laitetta. Minä olen hurahtanut, ja minun työtäni laite on helpottanut huomattavasti. Tietenkin ipad2:n kameraa olen kaipaillut. No, rahallahan sitä saa...

Ps. Mielenkiinnon vuoksi piti lapsukaisellle hankkia Android- puhelin, joka ainakin sovellusten osalta on hyvin samankaltainen.

- Posted using BlogPress from my iPad

tiistai 10. toukokuuta 2011

Ohjeita matematiikan opettajille ala-asteelle(kin)